Lapset ja nuoret ovat tärkeintä mitä meillä on

Rehtori Maritta Poijärven joulutervehdys kuvislaisille.

Kuva: Olivia Korhonen, Tapiolan digitaalisen taiteen työpaja

Rakkaat kuvislaiset,

Joulu saapuu lumen keskelle. Polttelen kynttilöitä työhuoneessani, ja kuvittelen itseni elokuvateatteriin katsomaan Espoon kuviksen syyslukukaudesta kertovaa elokuvaa vilisevinä otoksina.

Elokuva on värillinen, mutta siinä on myös harmaita, rätiseviä otoksia maailmantilanteesta. Tärkeintä minulle on nähdä edes vilaus jokaisen oppilaan hymyilevistä kasvoista kuvistöiden parissa, ahkeroimassa keskittyneesti ja kiireettömästi. Se tuo minulle suurimman ilon.

Mikä oli sinun merkityksellisin hetkesi syksyn aikana, jossa olit aidosti läsnä? Olit laittanut älylaitteesi sivuun ja uskalsit hengitellä rauhallisesti. Kohtasit toisen ihmisen omana itsenään, kiireettömästi ja läsnä olevasti, ilman rooleja ja ennakkoasenteita. Uteliaasti ja avoimen kiinnostuneesti, samalta tasolta.

Tämä hetki saattoi olla myös intensiivinen ja läsnä oleva vuoropuhelu taideteoksen kanssa kuvistunneilla, kun uppouduit omaan taideteokseesi, ja unohdit ajan kulun kokonaan.

Mikä olisi sinun rakkain toiveesi jouluna?

Eräs nuori kertoi minulle koskettavasti: “Suurin toiveeni olisi, että oltaisiin läheisten kanssa yhdessä jouluna ja he näkisivät, kuulisivat, arvostaisivat ja ymmärtäisivät minua itsenäni. Kiinnostuisivat oikeasti siitä, mitä minulle kuuluu ja kuka oikeasti olen.”

Minun suurin joulutoiveeni on, että annamme tänä jouluna kaikille lapsille ja nuorille läsnäolon, kuulemisen ja kiireettömyyden lahjan. Pysähdytään kuuntelemaan joulun vietossa, mitä lapset ja nuoret ajattelevat ja tuntevat juuri nyt. Juttelu on helpompaa vaikkapa lauta- ja korttipelien, pulkkamäen, hiihtoreissun, yhdessä piirtämisen ja maalaamisen, lukemisen, musisoinnin, laulamisen, tanssimisen, hassuttelun tai kiireettömän elokuvaillan parissa. Kaikki keinot ovat sallittuja yhteyden, luottamuksen sekä yhteisen ilon ja naurun luomiseen.

Koko henkilökunnalle ja kaikille huoltajille toivon myös lempeyttä ja armollisuutta itseänne kohtaan. Muistakaa kiittää itseänne arjen ja työn vaativasta pyörityksestä. Olette onnistuneet hienosti, ja ansaitsette lepoa, kiireettömyyttä sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Olette arvokkaita.

Kiitän koko työyhteisöä, huoltajia ja eri sidosryhmiä hienosta yhteistyöstä. Yhdessä olemme avanneet oven lapsille ja nuorille elämänmittaisiin, taiteen moninaisiin visuaalisiin rikkauksiin ja elämyksiin. Toivotan kaikille kiireetöntä ja lämmintä joulua sekä valoisaa uutta vuotta!

Maritta Poijärvi

rehtori

Julkaistu
15.12.2022